keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Finally here in Slovenia!

Vaihto-opiskelun alkamista Ljubljanassa on odotettu monta kuukautta  ja nyt se on täällä, finally!

Puoli vuotta sitten istuttiin Hannan kanssa koneen ääressä ja mietittiin, että mikä maa kirjoitetaan hakupapereihin. Taidettiin palloilla aika monen maan välillä. Viimeiset kolme vaihtoehtoa olivat Kroatia,  Slovenia ja Espanja. Miksi Slovenia? Edeltävä lause on kuultu aika monen läheisen suusta. :D Vastaus lyhyesti: Slovenia on niin mainiolla paikalla, että sen naapurimaihin (ja miksei kauemmaskin) on älyttömän helppoa ja nopeaa matkustaa, kumpikaan meistä ei ollut käynyt Sloveniassa aikaisemmin (ja tuskin tulisi lomalle heti lähdetyäkään) sekä vaihtokordinaattorimme suositteli paikkaa kuultuaan asioista, joita toivoimme vaihtoajaltamme. Matkaraportit Sloveniassa olleilta vaihto-opiskelijoilta luettuamme olimme tehneet päätöksemme.

Vaihtoinfojen, kaiken paperisotkun ja asioiden selvittämisen lomassa saimme myös tietää kolmannesta samaan kohteeseen lähtevästä tytöstä, Janinasta. Päädyimme kaikki kolme hankkimaan yhdessä asuntoa Ljubljanasta.  Janina hoiti asunnon hankinnan oikeastaan alusta loppuun yksinään, joten kiitos siitä Janina!<3 Kun pakolliset asiat oli hoidettu, sai hyvällä mielellä viettää ystävien ja perheen kanssa läksiäisiä!


Koitti lähtömaanantai. Itketti ja harmitti ja ahdisti, tulee kamala ikävä! Hoettuani itselleni koko aamun "jouluun ei oo pitkä aika" sekä muutaman rohkaisevan viestin saatuani alkoi fiilis muuttua ja lentokoneessa hymyilytti taas.

Ljubljanan lentokentälle laskeuduimme Hannan ja Janinan kanssa paikallista aikaa noin kello 11. Oltiin sovittu tulevan vuokranantajamme kanssa, että hän tulee meitä vastaan kentälle. Ja oikeasti, ei oltu ihan varmoja onko meidän rahat mennyt jonnekkin jollekkin mukavaan ja onko meitä ketään vastassa. :D Mutta meidän onneksi saatiin tavata heti aivan älyttömän mukavia slovenialaisia ihmisiä. Tuleva vuokranantaja oli meitä vastassa kyltti kädessä anoppinsa kanssa.

Matkalla asunnolle vuokranantaja esitteli meille ohimeneviä paikkoja sekä kertoi tärkeimpiä asioita, joita tulisimme tarvitsemaan. Ystävällisyys huokui tästä ihmisestä koko ajan, mahtavaa. Asunto, meidän koti seuraavat neljä kuukautta, oli täydellinen! Siisti, tilava, kotoisa ja tärkeimpänä meillä on wifi jotta voidaan somettaa! Haha. Oltiin niin tyytyväisiä.Vuokranantaja oli iloinen meidän Suomen tuliaisista; Fazerin sinisestä ja salmiakeista. Ne tuliaiset oli pieni kiitos kyydistä asunnolle ja kaikesta avusta, jota saatiin!

Ensivaikutelma Sloveniasta on tosi miellyttävä. Ihmiset on tosi mukavia, vaikka heittelisi pilttipurkkeja kaupan lattialle. Täällä on älyttömän kaunista ja siistiä. Ainoot shokeeraavat kulttuurierot on roskien viemisessä, joita saa viedä vain 4 x kuukaudessa ja veden lämmittäminen kestää 15 minuuttia. Ensimmäiset kaksi päivää ollaan hoidettu asioita ja järjestelty kotia, tänään päästiin shoppailemaan! Ensimmäinen viikko saadaan rauhassa kotiutua ja lomailla, ensi maanantaina startataan sitten koulu Ljubljanan GEA-collegessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti